Quand vous ne trouvez pas les mots

Tiedättehän sen kliseen, että asioiden arvon todella ymmärtää vasta, kun ne menettää? Lausahdusta voi soveltaa niin terveyteen, läheisiin kuin hyvin istuviin farkkuihinkin. Viime aikoina olen huomannut, että sama virsi pätee myös sanalliseen ilmaisuun.

Hain Ranskaan opiskelemaan ennen kaikkea, koska halusin oppia puhumaan paremmin ranskaa. Halusin (ja haluan siis edelleen) vihdoin ja viimein hyödyntää kymmenen vuoden kieliopinnot ja aktivoida ranskan todelliseksi käyttökieleksi. Kerran vuodessa tapahtuvat ranskankieliset kahvilakeskustelut ulkomaan reissuilla eivät oikein tyydyttäneet ranskannälkääni vaan halusin jotain enemmän. Nyt olen saanut elää ja hengittää ranskalaisuutta jo yli kuukauden. Silti tuntuu siltä, ettei muutaman vuoden takaisiin ylioppilaskirjoituksiin hiottu ranskan osaamiseni ole vieläkään herännyt täysin henkiin. Saan toki kaikki arkikuviot hoidettua, ymmärrän luentomateriaalit (lähes) ongelmitta ja voin seurata ranskalaisten keskusteluja. Mutta sen seuraavan tason saavuttaminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.

Kommunikointini on ontuvaa. Reagointi kanssaolijoiden heittoihin hidasta ja vitsien ymmärtäminen olematonta. Käymäni keskustelut ovat omalta osaltani lähinnä kuuntelua ja toisen myötäilyä. Oui, oui, oui. D'accord. Aah c'est ça. Ça va. Omia ajatuksia, mielipiteitä ja sanottavaa olisi paljon, mutta välineitä niiden välittämiseen liian vähän. Uudet ihmissuhteet jäävät etäisiksi ja toiset kokonaan solmimatta.

Pidän syvällisistä keskusteluista, ajatusten vaihtamisesta ja mielipiteiden jakamisesta. Pidän siitä, kun voin pohtia, haastaa, perustella ja oivaltaa. Nyt se osa minusta on tukahdutettu murto-osaksi alkuperäisestä. Tuntuu siltä, että menetän suuren osan itsestäni. Menetän palan luonnettani ja persoonaani. Yrityksen puutteesta ei ole kyse, vaan oppimisprosessin keskeneräisyydestä. Se prosessi epäonnistumisineen on pitkä, hidas ja raskas, mutta onneksi lopulta kuitenkin palkitseva. Virheiden ja epätäydellisen sietäminen kasvattaa, vaikkakin kiehun sisälläni, kun kieli on solmussa ja sanat hukassa. 

Kuvat Montpellieristä ja Lyonista tammi-helmikuulta 2016

Ranskalaisethan ovat tunnetusti äärimmäisen ylpeitä kielestään. Mielikuviemme ranskalainen ei puhu äidinkielensä lisäksi muita kieliä, eikä edes halua. Kohtaamani paikalliset nuoret ovat kuitenkin todistaneet minulle, että nämä stereotypiat alkavat olla vanhanaikaisia. Halua ja kiinnostusta vieraiden kielten, eritysesti englannin, osaamiseen on, mutta niiden oppiminen on työn ja tuskan takana. Englannin kieli on ranskalaisille oikeasti vaikeaa. Kuten ranska suomalaiselle. Ääntäminen ja lauserakenteet ovat täysin toisenlaisia ja kieltä kuulee harvakseltaan. Voin nyt ymmärtää hyvin ranskalaisten vaikeudet. Englannin kielen kanssa taistellessaan he yksinkertaisesti kokevat menettävänsä osan itsestään. Uuden kielen oppiminen vaatii aina itsekuria, pitkäjänteisyyttä ja ennen kaikkea palavaa halua oppia.

Minua kielten opiskelussa potkii eteenpäin täsmälleen sama asia, joka aiheuttaa tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia. Haluan voida ilmaista itseäni usealla eri kielellä. Haluan ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Haluan osata jakaa tunteita, ajatuksia ja mielipiteitä. Haluan ymmärtää sanojen takana piilevät merkitykset ja leikitellä sanoilla. Haluan yhteisen kielen luoman yhteenkuuluvuuden tunteen, joka ei välttämättä edes tarvitse niitä sanoja. 

Onneksi näiden kokemusten saavuttamiseen ei kuitenkaan tarvita täydellisyyttä. Oikeat prepositiot ja sanat tulevat kun ovat tullakseen. Eivät siis välttämättä koskaan. Ymmärtämällä ja ymmärretyksi tulemalla pääsee jo pitkälle. Ja onneksi on myös tilanteita, joissa sanoja ei kaivata. Joskus oui oui, kuppi kahvia ja hymy, johon vastataan, on kaikki mitä tarvitaan.

Saint Laurent Le Minier

On kuvia, jotka tarvitsevat vähän hienosäätöä ollakseen edukseen. Ja sitten on niitä kuvia, jotka ovat täydellisiä sellaisinaan.

On hetkiä, jotka kiitävät ohitse aivan liian nopeasti. Ja sitten on niitä hetkiä, joissa aika tuntuu pysähtyvän.

On paikkoja, joissa silmä lepää. Ja sitten on niitä paikkoja, joissa koko ruumis, mieli ja sielu hengähtävät.

On varmaan tarpeetonta kertoa, kummista tapauksista näihin kuviin taltioiduissa hetkissä on kyse.

Lyon

Lyon on varsinainen ranskalaisuuden ilmentymä. Se on kaupunki, jossa suurkaupungin syke ja historian havina kohtaavat toisensa. Asukasluvultaan Helsingin kokoinen Lyon on rakennettu kahden kukkulan päälle, mikä luo kaupunkimaisemaan täysin oman luonteensa. Alppien läheisyys näkyy todella korkeuseroina, loputtomina kivirappusina ja henkeäsalpaavina maisemina. Keskustaa ympäröivät suuret joet, Rhône ja Saône luovat myös oman viehätyksensä tähän vehreään ja värikkääseen kaupunkiin. Pariisiin verrattuna Lyon on maanläheisempi ja helposti lähestyttävämpi. Tähän toki vaikuttaa sen huomattavasti pienempi koko; kävellen pääsee lähes joka paikkaan.

Nähtävyyksistä vierailemisen arvoisia kohteita ovat ehdottomasti Fourvièren kukkula ja Croix-Roussen sympaattinen ruokatori. Fourvièrestä löytyy niin roomalainen amfiteatteri, näyttävä Notre Damen katedraali sekä Eiffel-tornia etäisesti muistuttava Tour métallique de Fourvière. Parasta ovat kuitenkin kaupungin ylle avautuvat näköalat.

Kukkulan juurelta löytyy Lyonin vanha kaupunki, joka on yksi suurimpia ja parhaiten säilyneitä renesanssin aikaisia alueita Euroopassa. Vanhan kaupunkin kujat ovat täynnä putiikkeja, ravintoloita, ja yllättäen myöskin turisteja. Modernista keskustasta löytyy puolestaan muun muassa suuri Place de la Bellecour, useita museoita sekä laadukkaita ostoskatuja. Lämpimänä päivänä suunnaksi kannattaa ottaa Parc de la Tête d'Or, joka on lyonilaisversio Central Parkista.

Ahkeran turisteilun oheen kuuluu luonnollisesti useita kahvitaukoja toinen toistaan sympaattisemmissa kahviloissa. Allekirjoittaneen hurmasivat Slake Coffee House ja Konditori, joissa tarjoillaan laadukasta kahvia (myös soijamaidolla!) ja herkullista syötävää. Molemmat kahvilat ihastuttivat yksinkertaisella designilla ja huolettomalla tunnelmallaan.

Ranskalaisen gastronomian pääkaupunki ei ole turhaan saanut titteliään, sillä paikallinen ruokakulttuuri on täysin omalla tasollaan. Ravintoloita löytyy joka korttelista ja eläväiset ruokatorit täyttävät kadut aamupäivisin. Kattava ravintolatarjonta huolehtii siitä, että sopivia ruokapaikkoja on todella jokaiseen makuun ja budjettiin. Kevyeksi lounaaksi voi nauttia kahvilan suolaisen krepin tai napata boulangeriesta mukaan täytetyn leivän. Illalla suunnaksi kannattaa ottaa bouchon lyonnais, joka tarjoilee paikallista ruokaa perinteiseen tyyliin. Illallismenun saa tavallisesti vajaalla kolmellakympillä. Suosittelen kokeilemaan perinteistä kalaruokaa quenelles de brochet, jonka kylkeen sopii erinomaisesti kuiva valkoviini viognier. Neljä ruokalajia syöneenä voin kertoa, että oli jokaisen sentin arvoinen.

Kokonaisuudessaan Lyon on erinomainen kohde viikonloppureissulle, jonka suurimpana tavoitteena on bien manger. Sympa, jolie, pas trop grande, pas trop petite, vastasin opiskelukavereiden kyselyihin Lyonista. Juuri sopiva valloitettavaksi lyhyelläkin viisitillä. 

Onnen palasia

Palasin eilen Lyonista, johon olin karannut viikonlopun viettoon toisen suomalaisen ja kahden saksalaisen tytön kanssa. Yhtä epäonnistunutta ravintolavalintaa ja junan myöhästymistä lukuunottamatta viikonloppu hipoi täydellisyyttä. Lyon tarjoili meille upeita maisemia, herkullista paikallista ruokaa, kilometrikaupalla portaita, kolmea erilaista kakkua, tunnelmallisia kahviloita, sympaattisen airbnb-majoituksen sekä pitkiä keskusteluita tyttöjen kesken.

Ranskalaisen gastronomian pääkaupunki teki allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen sekä ravintolatarjonnallaan että ruokatoreillaan. En olisi halunnut perjantain illallisen loppuvan ollenkaan, kun jokainen ruokalaji oli aina edellistä parempi. Aamupäivisin torimyyjien notkuvien pöytien läpi vaeltelu oli puolestaan niin inspiroivaa, että kuvittelin saman tien itseni ranskalaiseen keittiöön valmistelemaan sunnuntailounasta. Sattuneesta syystä mukaan tarttui kuitenkin vain kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä matkaevääksi. 

Sunnuntai-iltana palasimme takaisin kotikaupunkiin Montpellieriin. Perillä meidät yllätti Lyonia selkeästi lämpimämmät olot, mikä tuntui hassulta. Jos matkoja Pohjois-Suomeen ei lasketa, en ole koskaan palannut reissusta matkakohdetta lämpimämpiin säihin. Kummasti sitä hymyilytti, kun lämmin tuuli puhalsi sporapysäkillä.

Lyon tammikuu 2016

Tänään olikin vuorossa paluu arkeen. Saattoi muuten olla paras maanantai pitkiin aikoihin. Aamu alkoi penkkipunnerrustunnilla fuksipoikien kanssa (näin niitä opintopisteitä saadaan yliopistossa haha) ja jatkui lounastauolla auringonpaisteessa puistossa. Ei hassumpi aloitus helmikuulle, kun lämpötila lähestyi 20 astetta. Iltapäivällä oli luennot ryhmädynamiikasta ja sosiaalisesta mediasta. Jälkimmäinen kurssi sosiaalisista verkostoista on aivan suosikki - mun silmissä proffan olemuksessa on jotain samankaltaista kuin Marc Zuckerbergissä. Illalla hyödynnettiin kaverin kanssa vielä läheisen yleisurheilukentän yleisövuoro ja rauhoituttiin tunniksi tekemään kroppaa huoltavia liikkeitä. Voin kertoa, että siinä tähtitaivasta tuijotellessa oli aika onnellinen olo.

Tässä maanantaissa oli paljon sellaista, mitä haluan vakiinnuttaa arkeeni myös Suomeen paluun jälkeen. En ehkä voi saada nahkatakkikelejä helmikuulle tai Zuckerbergin pikkupikkuserkkua opettajakseni, mutta tämän asenteen ja nämä tuntemukset voin. Pienistä asioista nauttiminen ja niiden jakaminen ystävän kanssa olkoon osa viikkorytmiäni myös myöhemmin. Niin, ja penkkipunnerrus. Olkoon se osa maanantaita.

(Ei huolta - kuvia on tulossa lisää kyllästymiseen asti.)