Exchange clichés

Vaihtoon lähteminen oli elämäni paras päätös! Kasvoin henkisesti ainakin kymmenen vuotta, opin puhumaan vierasta kieltä, sain elinikäisiä ystäviä, kohtasin ihmisiä eri kulttuureista, maailmankuvani avartui, opin arvostamaan kotimaatani ja yksinkertaisesti nautin elämästä.

Kuulostaako tutulta? Niin mustakin. Vastaavan kuvauksen voi lukea käytännössä valtaosasta vaihtoraportteja. Samaa tarinaa kerrotaan aina uudelleen ja uudelleen. Ja niin teen minäkin, sillä voin käytännössä allekirjoittaa tuon kaiken. Toki pienin lisämaustein.

Itse lähdin vaihtoon tilanteessa, jossa olin korviani myöten täynnä sen hetkistä elämääni. Olin käytännössä jo toista kertaa elämässäni jonkin sortin burnoutin partaalla. Jep, ei mikään ylepyden aihe 21-vuotiaana... Tunsin olevani todella irrallaan. En kuulunut mihinkään; en opiskelukaupunkiini, en nuoruuden kotikaupunkiini, en harrastuspiireihin, en työkuvioihin. Kandin tutkinto oli juuri viimeistelty kiirehtien, jotta sain sen vain pois päiväjärjestyksestä. Suoritin viimeiseen asti kaiken pilkkua viilaten, kuten tavallisesti. Vaikka tarkoitus ei alunperin ollutkaan, lähdin Suomesta pakoon sen hetkistä arkea.

Perillä odotti melkoinen muutos; löysiä aikatauluja, hetkiin pysähtymistä, hengähtämistä, ajattelua, pohdintaa ja rentoutumista. Ontuvaa kommunikointia, odottamista, kärsivällisyyttä, unohdettuja nimiä, velvollisuuksettomuutta, edullisia kahveja, viinilasillisia, naiiveja kurssikavereita, olosuhdeystäviä, kevyintä opiskelutahtia vuosiin ja satoja (= tuhansia) otettuja kuvia. Jatkuva arjessa paahtaminen vaihtui auringonpaisteesta nauttimiseen ja seuraavan matkakohteen suunnitteluun. Opin huimasti itsestäni; mitä asioita arvostan, missä ominaisuuksissa minulla on varaa kehittyä, millaisten ihmisten kanssa viihdyn, kuinka selviän haastavista tilanteista, mistä asioista en tingi ja mitkä jutut voin jatkossakin jättää oman onnensa nojaan.

Olen oppinut muun muassa tällaisia asioita itsestäni ja elämästä ylipäänsä:

Viihdyn hyvin yksin. Nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Toisaalta yksinolokiintiöni on ehkä saavuttanut jo tietyn pisteen, ja haluaisin ensi syksynä ensimmäistä kertaa asua yhdessä kavereiden kanssa. Sosiaaliset kohtaamiset, yhdessä tekeminen ja arjen jakaminen toisen ihmisen kanssa rikastuttavat.

Nautin rutiineista ja rakennan niitä elämääni väistämättä. Liikunta, säännöllinen ruokailu ja kunnon yöunet ovat välttämättömyys hyvinvoinnille. Toisaalta kakkupala (tai kaksi) per viikko ja pari viinilasia silloin tällöin ovat saavuttaneet lähes samanlaisen aseman. Kaurapuuroa voittanutta aamupalaa kuitenkaan ole.

Matkustamiseen ja uusien paikkojen näkemiseen jää koukkuun, mutta siihenkin väsyy. Kotiin palatessa olo on tyhjä, mutta helpottunut. Arkeen paluu sekä ahdistaa, että innostaa. Tavaroiden purkaminen paikoilleen ja jääkaapin täydentäminen isolla kauppareissulla rauhoittavat mieltä, koska rutiinit.

Läheiset kommentoivat minun näyttävän someen postaamissani kuvissa rentoutuneelta. Aluksi ihmettelin, että mitenniin häh enkö muka ennen ollut. Nyt ymmärrän.

Suomi on tasa-arvoinen maa. Ranska ei. Ranskassa vallitsee sukupuoliroolittunut ajatusmalli edelleen todella vahvasti. Sukupuolistereotypioita viljelevä läpänheitto on arkipäivää niin mainonnassa, opiskelijoiden kesken kuin yliopiston opettajillakin. Vanhoillista ajattelua voi bongata selkeästi myös liikuntaharrastuksista (palloilulajit ja voimaharjoittelu = poikien juttuja).

En oppinut puhumaan niin sujuvsti ranskaa kuin olisin halunnut, koska en yksinkertaisesti käyttänyt kieltä tarpeeksi, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Ranska oli kuitenkin arkikieli suomen kielen lisäksi. En saanut kovinkaan paljoa ystäviä. Ranskalaisiin tutustuminen oli vaikeaa. Kurssikaverit olivat turhan nuoria ja heidän kanssaan ei klikannut pidemmän päälle. Sain kaksi ihanaa saksalaistyttöä ystäväkseni ja yhden täällä opiskelevan suomalaisen kanssa jaoin käytännössä koko arkeni.

Haluan opiskella tulevaisuudessa jotain ihan muuta kuin aiemmin. Yhteisöviestintä, asiakashallinta, markkinointi ja monikulttuurinen kommunikointi kiinnostavat ainakin näin aluksi. Pyörittelen tulevaisuuden kuvioita jatkuvasti enemmän tai vähemmän päässä. Pohdiskelun myötä fiilikset selkiytyvät pienen pienen askelin. Pidän ulkomailla opiskelua erittäin potentiaalisena vaihtoehtona.

Maapähkinävoi on parasta. Ja avokadot. Ja tuoreet porkkanat. Ja espanjalaiset punaiset paprikat. Vedenkeitin on ainoa välttämätön kodinkone. Osa ihmisistä ei ikinä opi siivoamaan jälkiään. Yliopiston kahviossa työskentelevä mies on symppiksin tapaamani ranskalainen. Toiselle sijalle pääsee valkoisella pakettiautolla kiertävä luomuelintarvikkeiden myyjä. Ranskalaiset eivät osaa tehdä taloihin lämpöeristystä tai ilmanvaihtoa (lue: ulkona on kylmä = jäässä 24/7, ulkona on lämmin = tukahduttava seissyt sisäilma). Aurinko ja lämpö lisäävät onnellisuutta, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Palmuilla ja merellä on sama efekti. Ja ranskalaisella kahvilla.

Pala sydämestäni tulee aina asumaan Ranskassa.

Quand vous ne trouvez pas les mots

Tiedättehän sen kliseen, että asioiden arvon todella ymmärtää vasta, kun ne menettää? Lausahdusta voi soveltaa niin terveyteen, läheisiin kuin hyvin istuviin farkkuihinkin. Viime aikoina olen huomannut, että sama virsi pätee myös sanalliseen ilmaisuun.

Hain Ranskaan opiskelemaan ennen kaikkea, koska halusin oppia puhumaan paremmin ranskaa. Halusin (ja haluan siis edelleen) vihdoin ja viimein hyödyntää kymmenen vuoden kieliopinnot ja aktivoida ranskan todelliseksi käyttökieleksi. Kerran vuodessa tapahtuvat ranskankieliset kahvilakeskustelut ulkomaan reissuilla eivät oikein tyydyttäneet ranskannälkääni vaan halusin jotain enemmän. Nyt olen saanut elää ja hengittää ranskalaisuutta jo yli kuukauden. Silti tuntuu siltä, ettei muutaman vuoden takaisiin ylioppilaskirjoituksiin hiottu ranskan osaamiseni ole vieläkään herännyt täysin henkiin. Saan toki kaikki arkikuviot hoidettua, ymmärrän luentomateriaalit (lähes) ongelmitta ja voin seurata ranskalaisten keskusteluja. Mutta sen seuraavan tason saavuttaminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.

Kommunikointini on ontuvaa. Reagointi kanssaolijoiden heittoihin hidasta ja vitsien ymmärtäminen olematonta. Käymäni keskustelut ovat omalta osaltani lähinnä kuuntelua ja toisen myötäilyä. Oui, oui, oui. D'accord. Aah c'est ça. Ça va. Omia ajatuksia, mielipiteitä ja sanottavaa olisi paljon, mutta välineitä niiden välittämiseen liian vähän. Uudet ihmissuhteet jäävät etäisiksi ja toiset kokonaan solmimatta.

Pidän syvällisistä keskusteluista, ajatusten vaihtamisesta ja mielipiteiden jakamisesta. Pidän siitä, kun voin pohtia, haastaa, perustella ja oivaltaa. Nyt se osa minusta on tukahdutettu murto-osaksi alkuperäisestä. Tuntuu siltä, että menetän suuren osan itsestäni. Menetän palan luonnettani ja persoonaani. Yrityksen puutteesta ei ole kyse, vaan oppimisprosessin keskeneräisyydestä. Se prosessi epäonnistumisineen on pitkä, hidas ja raskas, mutta onneksi lopulta kuitenkin palkitseva. Virheiden ja epätäydellisen sietäminen kasvattaa, vaikkakin kiehun sisälläni, kun kieli on solmussa ja sanat hukassa. 

Kuvat Montpellieristä ja Lyonista tammi-helmikuulta 2016

Ranskalaisethan ovat tunnetusti äärimmäisen ylpeitä kielestään. Mielikuviemme ranskalainen ei puhu äidinkielensä lisäksi muita kieliä, eikä edes halua. Kohtaamani paikalliset nuoret ovat kuitenkin todistaneet minulle, että nämä stereotypiat alkavat olla vanhanaikaisia. Halua ja kiinnostusta vieraiden kielten, eritysesti englannin, osaamiseen on, mutta niiden oppiminen on työn ja tuskan takana. Englannin kieli on ranskalaisille oikeasti vaikeaa. Kuten ranska suomalaiselle. Ääntäminen ja lauserakenteet ovat täysin toisenlaisia ja kieltä kuulee harvakseltaan. Voin nyt ymmärtää hyvin ranskalaisten vaikeudet. Englannin kielen kanssa taistellessaan he yksinkertaisesti kokevat menettävänsä osan itsestään. Uuden kielen oppiminen vaatii aina itsekuria, pitkäjänteisyyttä ja ennen kaikkea palavaa halua oppia.

Minua kielten opiskelussa potkii eteenpäin täsmälleen sama asia, joka aiheuttaa tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia. Haluan voida ilmaista itseäni usealla eri kielellä. Haluan ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Haluan osata jakaa tunteita, ajatuksia ja mielipiteitä. Haluan ymmärtää sanojen takana piilevät merkitykset ja leikitellä sanoilla. Haluan yhteisen kielen luoman yhteenkuuluvuuden tunteen, joka ei välttämättä edes tarvitse niitä sanoja. 

Onneksi näiden kokemusten saavuttamiseen ei kuitenkaan tarvita täydellisyyttä. Oikeat prepositiot ja sanat tulevat kun ovat tullakseen. Eivät siis välttämättä koskaan. Ymmärtämällä ja ymmärretyksi tulemalla pääsee jo pitkälle. Ja onneksi on myös tilanteita, joissa sanoja ei kaivata. Joskus oui oui, kuppi kahvia ja hymy, johon vastataan, on kaikki mitä tarvitaan.

Lyon

Lyon on varsinainen ranskalaisuuden ilmentymä. Se on kaupunki, jossa suurkaupungin syke ja historian havina kohtaavat toisensa. Asukasluvultaan Helsingin kokoinen Lyon on rakennettu kahden kukkulan päälle, mikä luo kaupunkimaisemaan täysin oman luonteensa. Alppien läheisyys näkyy todella korkeuseroina, loputtomina kivirappusina ja henkeäsalpaavina maisemina. Keskustaa ympäröivät suuret joet, Rhône ja Saône luovat myös oman viehätyksensä tähän vehreään ja värikkääseen kaupunkiin. Pariisiin verrattuna Lyon on maanläheisempi ja helposti lähestyttävämpi. Tähän toki vaikuttaa sen huomattavasti pienempi koko; kävellen pääsee lähes joka paikkaan.

Nähtävyyksistä vierailemisen arvoisia kohteita ovat ehdottomasti Fourvièren kukkula ja Croix-Roussen sympaattinen ruokatori. Fourvièrestä löytyy niin roomalainen amfiteatteri, näyttävä Notre Damen katedraali sekä Eiffel-tornia etäisesti muistuttava Tour métallique de Fourvière. Parasta ovat kuitenkin kaupungin ylle avautuvat näköalat.

Kukkulan juurelta löytyy Lyonin vanha kaupunki, joka on yksi suurimpia ja parhaiten säilyneitä renesanssin aikaisia alueita Euroopassa. Vanhan kaupunkin kujat ovat täynnä putiikkeja, ravintoloita, ja yllättäen myöskin turisteja. Modernista keskustasta löytyy puolestaan muun muassa suuri Place de la Bellecour, useita museoita sekä laadukkaita ostoskatuja. Lämpimänä päivänä suunnaksi kannattaa ottaa Parc de la Tête d'Or, joka on lyonilaisversio Central Parkista.

Ahkeran turisteilun oheen kuuluu luonnollisesti useita kahvitaukoja toinen toistaan sympaattisemmissa kahviloissa. Allekirjoittaneen hurmasivat Slake Coffee House ja Konditori, joissa tarjoillaan laadukasta kahvia (myös soijamaidolla!) ja herkullista syötävää. Molemmat kahvilat ihastuttivat yksinkertaisella designilla ja huolettomalla tunnelmallaan.

Ranskalaisen gastronomian pääkaupunki ei ole turhaan saanut titteliään, sillä paikallinen ruokakulttuuri on täysin omalla tasollaan. Ravintoloita löytyy joka korttelista ja eläväiset ruokatorit täyttävät kadut aamupäivisin. Kattava ravintolatarjonta huolehtii siitä, että sopivia ruokapaikkoja on todella jokaiseen makuun ja budjettiin. Kevyeksi lounaaksi voi nauttia kahvilan suolaisen krepin tai napata boulangeriesta mukaan täytetyn leivän. Illalla suunnaksi kannattaa ottaa bouchon lyonnais, joka tarjoilee paikallista ruokaa perinteiseen tyyliin. Illallismenun saa tavallisesti vajaalla kolmellakympillä. Suosittelen kokeilemaan perinteistä kalaruokaa quenelles de brochet, jonka kylkeen sopii erinomaisesti kuiva valkoviini viognier. Neljä ruokalajia syöneenä voin kertoa, että oli jokaisen sentin arvoinen.

Kokonaisuudessaan Lyon on erinomainen kohde viikonloppureissulle, jonka suurimpana tavoitteena on bien manger. Sympa, jolie, pas trop grande, pas trop petite, vastasin opiskelukavereiden kyselyihin Lyonista. Juuri sopiva valloitettavaksi lyhyelläkin viisitillä. 

Vastakohtien maa

Ranskalaisissa on paljon samaa kuin suomalaisissa; he arvostavat koulutusta, noudattavat monia perinteitä ja syövät paljon perunaa. Toisaalta he tupakoivat paljon, hyväksyvät hiljaisesti korruption ja rakastavat omaa kieltään.

Ranskaa ja ranskalaisuutta ei voi ymmärtää ulkoa päin. Se on oma maailmansa, jossa historia ja nykyaika kulkevat jatkuvasti käsi kädessä. Ranska on sekä kulinarismin koti että byrokratian huipentuma.

Ranska on maa,

jossa kaikilla on auto, mutta kukaan ei osaa ajaa
jossa ruokailutottumukset ovat ravitsemussuositusten kauhukuva ja kulinaristien päiväuni
jossa juominen ei ole humalahakuista, mutta klubit ovat auki aamukuuteen
jossa asiakaspalvelu on ontuvaa, mutta keskustelut tuntemattomien kanssa antoisia
jossa ihmiset lenkkeilevät sortseissa lumisateessa ja käyttävät ballerinoja tammikuussa
joka rakastaa luksusta, mutta vaikenee rahasta
jossa maatalous on sydämen asia, mutta vain harvan tulonlähde
jonka kansalaiset puhuvat paljon asioista, mutta harvemmin asiaa

joka on elettävä.

Kuvat päiväretkeltä Sèten kaupunkiin 16.1.2016

On vaikea ymmärtää, "why the French are so French", eikä valmista vastausta tähän kysymykseen edes löydy. Fakta kuitenkin on, ranskalaiset ovat täysin omanlaisiaan. Sisimmältään ja läpikotaisin - ranskalaisia.