Exchange clichés

Vaihtoon lähteminen oli elämäni paras päätös! Kasvoin henkisesti ainakin kymmenen vuotta, opin puhumaan vierasta kieltä, sain elinikäisiä ystäviä, kohtasin ihmisiä eri kulttuureista, maailmankuvani avartui, opin arvostamaan kotimaatani ja yksinkertaisesti nautin elämästä.

Kuulostaako tutulta? Niin mustakin. Vastaavan kuvauksen voi lukea käytännössä valtaosasta vaihtoraportteja. Samaa tarinaa kerrotaan aina uudelleen ja uudelleen. Ja niin teen minäkin, sillä voin käytännössä allekirjoittaa tuon kaiken. Toki pienin lisämaustein.

Itse lähdin vaihtoon tilanteessa, jossa olin korviani myöten täynnä sen hetkistä elämääni. Olin käytännössä jo toista kertaa elämässäni jonkin sortin burnoutin partaalla. Jep, ei mikään ylepyden aihe 21-vuotiaana... Tunsin olevani todella irrallaan. En kuulunut mihinkään; en opiskelukaupunkiini, en nuoruuden kotikaupunkiini, en harrastuspiireihin, en työkuvioihin. Kandin tutkinto oli juuri viimeistelty kiirehtien, jotta sain sen vain pois päiväjärjestyksestä. Suoritin viimeiseen asti kaiken pilkkua viilaten, kuten tavallisesti. Vaikka tarkoitus ei alunperin ollutkaan, lähdin Suomesta pakoon sen hetkistä arkea.

Perillä odotti melkoinen muutos; löysiä aikatauluja, hetkiin pysähtymistä, hengähtämistä, ajattelua, pohdintaa ja rentoutumista. Ontuvaa kommunikointia, odottamista, kärsivällisyyttä, unohdettuja nimiä, velvollisuuksettomuutta, edullisia kahveja, viinilasillisia, naiiveja kurssikavereita, olosuhdeystäviä, kevyintä opiskelutahtia vuosiin ja satoja (= tuhansia) otettuja kuvia. Jatkuva arjessa paahtaminen vaihtui auringonpaisteesta nauttimiseen ja seuraavan matkakohteen suunnitteluun. Opin huimasti itsestäni; mitä asioita arvostan, missä ominaisuuksissa minulla on varaa kehittyä, millaisten ihmisten kanssa viihdyn, kuinka selviän haastavista tilanteista, mistä asioista en tingi ja mitkä jutut voin jatkossakin jättää oman onnensa nojaan.

Olen oppinut muun muassa tällaisia asioita itsestäni ja elämästä ylipäänsä:

Viihdyn hyvin yksin. Nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Toisaalta yksinolokiintiöni on ehkä saavuttanut jo tietyn pisteen, ja haluaisin ensi syksynä ensimmäistä kertaa asua yhdessä kavereiden kanssa. Sosiaaliset kohtaamiset, yhdessä tekeminen ja arjen jakaminen toisen ihmisen kanssa rikastuttavat.

Nautin rutiineista ja rakennan niitä elämääni väistämättä. Liikunta, säännöllinen ruokailu ja kunnon yöunet ovat välttämättömyys hyvinvoinnille. Toisaalta kakkupala (tai kaksi) per viikko ja pari viinilasia silloin tällöin ovat saavuttaneet lähes samanlaisen aseman. Kaurapuuroa voittanutta aamupalaa kuitenkaan ole.

Matkustamiseen ja uusien paikkojen näkemiseen jää koukkuun, mutta siihenkin väsyy. Kotiin palatessa olo on tyhjä, mutta helpottunut. Arkeen paluu sekä ahdistaa, että innostaa. Tavaroiden purkaminen paikoilleen ja jääkaapin täydentäminen isolla kauppareissulla rauhoittavat mieltä, koska rutiinit.

Läheiset kommentoivat minun näyttävän someen postaamissani kuvissa rentoutuneelta. Aluksi ihmettelin, että mitenniin häh enkö muka ennen ollut. Nyt ymmärrän.

Suomi on tasa-arvoinen maa. Ranska ei. Ranskassa vallitsee sukupuoliroolittunut ajatusmalli edelleen todella vahvasti. Sukupuolistereotypioita viljelevä läpänheitto on arkipäivää niin mainonnassa, opiskelijoiden kesken kuin yliopiston opettajillakin. Vanhoillista ajattelua voi bongata selkeästi myös liikuntaharrastuksista (palloilulajit ja voimaharjoittelu = poikien juttuja).

En oppinut puhumaan niin sujuvsti ranskaa kuin olisin halunnut, koska en yksinkertaisesti käyttänyt kieltä tarpeeksi, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Ranska oli kuitenkin arkikieli suomen kielen lisäksi. En saanut kovinkaan paljoa ystäviä. Ranskalaisiin tutustuminen oli vaikeaa. Kurssikaverit olivat turhan nuoria ja heidän kanssaan ei klikannut pidemmän päälle. Sain kaksi ihanaa saksalaistyttöä ystäväkseni ja yhden täällä opiskelevan suomalaisen kanssa jaoin käytännössä koko arkeni.

Haluan opiskella tulevaisuudessa jotain ihan muuta kuin aiemmin. Yhteisöviestintä, asiakashallinta, markkinointi ja monikulttuurinen kommunikointi kiinnostavat ainakin näin aluksi. Pyörittelen tulevaisuuden kuvioita jatkuvasti enemmän tai vähemmän päässä. Pohdiskelun myötä fiilikset selkiytyvät pienen pienen askelin. Pidän ulkomailla opiskelua erittäin potentiaalisena vaihtoehtona.

Maapähkinävoi on parasta. Ja avokadot. Ja tuoreet porkkanat. Ja espanjalaiset punaiset paprikat. Vedenkeitin on ainoa välttämätön kodinkone. Osa ihmisistä ei ikinä opi siivoamaan jälkiään. Yliopiston kahviossa työskentelevä mies on symppiksin tapaamani ranskalainen. Toiselle sijalle pääsee valkoisella pakettiautolla kiertävä luomuelintarvikkeiden myyjä. Ranskalaiset eivät osaa tehdä taloihin lämpöeristystä tai ilmanvaihtoa (lue: ulkona on kylmä = jäässä 24/7, ulkona on lämmin = tukahduttava seissyt sisäilma). Aurinko ja lämpö lisäävät onnellisuutta, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Palmuilla ja merellä on sama efekti. Ja ranskalaisella kahvilla.

Pala sydämestäni tulee aina asumaan Ranskassa.

Carnon Plage

helmikuu 2016

Montpellier ei ole varsinaisesti Välimeren rannalla, vaikka niin usein sanotaankin. Rantaviiva kuuluu todellisuudessa muutaman tuhannen asukkaan pikkukunnille (muun muassa Perols, Lattes ja Palavas-les-Flots). Ennen varsinaista merenrantaa on muutamia suolajärviä, jotka ovat kaikessa rumuudessaan myös omalla tavallaan kiehtovan kauniita. Aurinkoisina päivinä ihmiset suorastaan vaeltavat kohti merta maleksimaan aallonmurtajilla, istuskelemaan rantakivillä ja ihastelemaan aaltojen kimallusta. Enkä ihmettele, miksi.

Maailma on kaunis

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille

jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja

mielen vapaus ja mielen vapaus.

On vapautta kuunnella metsän huminoita

kun aamuinen aurinko kultaa kallioita 

ja elää elämäänsä

ja elää elämäänsä.

On vapautta valvoa kesäisiä öitä

ja katsella hiljaisen haavan värinöitä

ja elää elämäänsä

ja elää elämäänsä.

On vapautta istua iltaa yksinänsä

ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä

ja elää elämäänsä 

ja elää elämäänsä.

On vapautta vaistota viesti suuremmasta

ja olla kuin kaikuna aina jatkuvasta

ja elää elämäänsä

ja elää elämäänsä

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille

jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja

mielen vapaus ja mielen vapaus.

Sanat: Vexi Salmi 

Marseille

Marseille on tähän asti vierailemistani ranskalaisista kaupungeista kaikkein vähiten mieleeni. Viikonloppuvisiitin perusteella Marseille on persoonaton B-luokan miljoonakaupunki, joka toivottaa kävijät tervetulleiksi likaisilla kaduilla ja kylmällä ilmapiirillä. Löytyy sieltä kauniitakin alueita, mutta yleismielikuva on joka tapauksessa vähän nihkeä.

Bouillabaisse, kalankit ja laadukkaat kahvilat ovat kaupungin parasta antia, joiden ympärille rakennettiin meidänkin vierailu. Google ja Tripadvisor auttavat tietämätöntä paikkavalinnoissa; itse voin suositella Minoofi-konditoriota (104 Rue Paradis) ja Sugiton-kalankia (bussi 21 terminus Luminy). Auringonlasku vanhassa satamassa oli myös kaunis, kuten auringonlaskut yleensäkin. Erityisesti pimeällä kannattaa kuitenkin valita tarkkaan korttelit, joissa liikkuu, jos ei ehdon tahdoin halua tuntea oloaan turvattomaksi.

Niin, ja aivan pakko mainita vielä pari sanaa addun housuista. Kolmiraitaiset kapealahkeiset klassikkoverkkarit ovat nimittäin saaneet aivan uuden merkityksen täällä. Verkkarit yhdistetään luonnollisesti joko saman merkin verkkatakkiin tai vaihtoehtoisesti kevyttoppatakkiin. Lopputulos on  yleensä kaikkea muuta sporttisen tyylikäs. Erityisesti turkoosin värisenä versiona (kyllä, yhtä karmeat miltä kuulostavat) ko. housut assosioituvat välittömästi Olympique de Marseillen futisjoukkueeseen, eivätkä välttämättä aina kovin hyvällä tavalla.. Jengin fanijoukot ovat nimittäin tunnettuja huliganismista, jota pääsin itsekin todistamaan Montpellierin ja Marseillen välisessä derbyssä. Adidaksen laadukas ja puhtoinen brändi on vähän kärsinyt mun mielessä tämän takia, vaikka yksi lempparimerkeistä edelleen onkin (verkkareita en tosin ehkä pysty enää ikinä näkemään samalla tavalla). Haha, siinä vähän syväluontoista tyylianalyysiä meikäläiseltä.

Piana

Säästelin näitä kuvia omaan postaukseensa, sillä halusin niiden saavan ansaitsemansa huomion. Kuviin taltioidut maisemat löytyivät Pianan kaupungista, johon oli parin tunnin ajomatka Ajacciosta. Jo menomatka oli yhtä fiilistelyä; vuorien rinteitä myötäilevät serpentiinitiet ja surffikylien läpi kulkevia rantaraitit vuorottelivat iloisesti. Luonto ehti muuttua sadan kilometrin matkalla niin monta kertaa, että tuntui kuin olisi ajanut pitkänkin matkan. Ohitetut kylät tuntuivat lähes autioilta; ihan kuin oltaisiin saavuttu leffakulisseihin, joiden kuvauspäivä oli jo päättynyt.

Perillä odotti lyhyt patikointireitti kalankeille (calanques). Kalankien jylhät kalliomuodostelmat kohoavat merestä ja muodostavat ainutlaatuisia poukamia ja luonnonrantoja. Punaisena hehkuvat kalliot ja syvän sininen meri muodostivat semmoisen väriloiston, että vastaavaa saa kyllä etsiä!  Hands down oli muuten elämäni makein lounaspaikka. Tuota näkymää ei oikein pysty sanoin, tai edes kuvin, selittämään. Once in a lifetime -juttuja. Se on koettava.

Hyvinvointiloma Korsikalla

Meidän talviloman kohteeksi valikoitui Ranskan Välimerellä sijaitseva aarresaari eli Korsika. Tarkemmin ottaen suuntasimme saaren hallinnolliseen pääkaupunkiin Ajaccioon, joka sijaitsee saaren länsirannikolla. Napoleonin kotikaupunkinakin tunnettu Ajaccio ihastuttaa monipuolisuudellaan; nähtävää ja koettavaa on niin luontoa, arkkitehtuuria, gastronomiaa, historiaa kuin rusketustakin hakevalle. Täydellinen kohde se on erityisesti ulkoilusta nauttiville kulinaristeille, joita löytyi tällä kertaa reissusta kaksin kappalein. Kaupunkia reunustavat jylhät vuoristot, jotka luovat tunnelmaa näyttävällä olemuksella. Harvoissa paikoissa voit kävellä hiekkarannalla auringonpaisteessa ja ihailla lumihuippuisia vuoria horisontissa - Ajacciossa tämä on mahdollista.

Noin 60 000 asukkaan kaupunkin on hiljainen talvikuukausina, jolloin suuri osa ravintoloista ja liikkeistä pitää ovensa kokonaan suljettuina. Kesällä väkiluku moninkertaistuu, kun saapuvat lomanviettoon. Kesällä Korsika on toki kohteenakin täysin erilainen; lämpöasteet kohoavat neljäänkymmeneen ja metsäpalojen vaara on arkipäivää kuivuuden takia. Nyt off-seasonina välimeren ilmasto on puolestaan hyvin kostea, mikä näyttäytyy sade- ja ukkoskuuroina sekä toisaalta myös vehreänä luontona ja miellyttävinä vaelluskeleinä. Kesäisin rauhaa ja rentoutumista joutuu lähteä etsimään suurimpien kaupunkien ulkopuolelle, sillä kaupungit ja hiekkarannat täyttyvät ihmisvilinästä.

Kaupungin hälinää pakoon pääsee helposti, sillä lähimmät luontopolut lähtevät aivan keskustan reunalta. Hyvin merkityt ja kunnossapidetyt patikointireitit ovat suosittuja sekä paikallisten että turistien keskuudessa. Suosiota ei tarvitse kauaa ihmetellä; luonnon rauha ja rinteiltä avautuvat maisemat ovat arjen luksusta, joka on Ajacciossa poikkeuksellisen kätevästi saavutettavissa. Esimerkiksi Sentier des Crêtes -reitti on sopiva myös kokemattomalle vaeltajalle, eikä vaadi suurempaa valmistautumista. Hyviä kenkiä ja vesipuolloa ei kannata kuitenkaan unohtaa! Kesällä kannattaa myös huomioida korkeat lämpötilat ja paahtava auringonpaiste (lippis päähän!).

Keskusta-alue on sympaattinen pastellinvärisine kerrostaloineen, rantabulevardi puolestaan huokuu Riviera-vaikutteita palmuine ja kasinoineen. Arkkitehtuuribongailijan silmää hivelevät muun muassa Cathédrale de l'Assomption de Sainte-Marie ja Palais Fesch - Musée des Beaux Arts. Nälkäisenä Ajacciossa ei tarvitse olla; tuoreita kasviksia on saatavilla ympäri vuoden ja Välimeri huolehtii merenelävien kattavasta valikoimasta. Ravintoloita on runsaasti ja paikalliset (kuten ranskalaiset yleensäkin) syövät usein ulkona. Kokeilemisen arvoisia ovat ainakin perinteinen korsikalainen vuohenmaidosta valmistettu pehmeä juusto Brebis ja alueen laadukkaat viinit. Klassikkoannos moules frites on täällä parhaimmillaan; satamaravintoloissa annos kustantaa noin 13€ ja on taatusti taidolla valmistettu.  

Ajaccion asukkaat ovat lämminhenkisiä ja toivottavat matkailijat hymyissä suin tervetulleiksi. Väestö puhuu ranskaa tai korsikaa (corsu), ja uskoisin, että pelkällä englannin kielellä pärjääminen saattaa olla haasteellista. Olosuhteet terveellisiin elintapoihin on kunnossa, ja ihmiset tuntuvatkin huolehtivan sekä itsestään että ympäristöstään. Elintaso vaikutti pelkän ulkopuolisen tarkastelun perusteella asiaan enemmän perehtymättä melko korkealta. 

Omaksi suosikkipaikakseni Ajacciosta valikoitui noin 10 kilometrin päässä keskustasta sijaitseva ulkoilualue Grand Site de la Parata, jonka kärjestä löytyy saarirykelmä Îles Sanguinaires (Bloody Islands). Alueen kärkeen pääsee kiipeämään vanhan vartiotornin juurelle, josta avautuu vaikuttavat näkymät merelle. Îles Sanguinaires ovat parhaimmillaan auringon paistaessa niiden takaa, vastavalon luodessa taianomaisen vaikutelman. Uskaltaisin väittää, että myös auringonlasku on kokemisen arvoinen. Vartiotornin juurella voi aistia historian havinan ja kuvitella itsensä osaksi vuosisatojen takaista myyttistä seikkailua.

Jään kaipaamaan aamulenkkejä rantabulevardilla, tuoreita kasviksia ruokatorilta, raikasta meri-ilmaa ja henkeäsalpaavia maisemia. Kesäinen Korsika ja sen monet paikat ovat vielä kokematta, joten syitä palata tähän uuteen suosikkikohteeseen on monia.